perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kikhernepinaattiletut

Jauhottomat pinaattiletut, jotka proteiinipitoisuutensa ansiosta soveltuvat lounaaksikin

0,5tlk kikherneitä
1dl pinaattia
2 kananmunaa
0,5tl suolaa
+1tl paistokestävää öljyä

Huuhtele keitetyt/säilötyt kikherneet
Heitä ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksitaikinaksi
Sipaise sudilla öljyä paistinpannun pintaan ja paista puolikovalla lämmöllä n.7 ohukaista

Nauti lämpiminä esimerkiksi puolukkasurvoksen kera

torstai 17. maaliskuuta 2016

Banaanimutakakku

Makea, tahmea ja suklainen mokkaruutu ilman jauhoja ja sokeria

1dl kahvia
12 taatelia
1 kananmuna
2 kypsää banaania
3rkl tummaa kaakaojauhetta
ripaus suolaa
1tl leivinjauhetta

Poista taateleista kivet ja paloittele niitä hieman
Lisää kahvista ensin puolet, ja lisää myöhemmin, jos taatelit sitä imevät
Anna seoksen seistä yön yli ja aamulla jääkaapissa odottaa siirappisen tahmea seos
Blendaa kaikki ainekset tasaiseksi, smoothiemaiseksi taikinaksi
Kaada leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (n.15x20cm)
Paista 175 asteessa 20min, sammuta uuni ja anna seistä jälkilämmössä 15min
Leikkaa 6 keskikokoiseksi tai 8 pienehköksi ruuduksi


Lämpimänä banaanin maku on voimakkaimmillaan, voit myös antaa vetäytyä jääkaapissa